Kaunis, tuulinen Patagonia
"Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa"
Pääsin Rotary reissulle ihan oikeesti toiselle puolelle maapalloa. Viime kesänä käytii iskänkaa Norjassa Pohjoisen Jäämeren rannalla, hirmu pohjosessa. Nyt mie olin Eteläisen Jäämeren lähellä. Patagonisassa.
Patagonia on eteläisin osa Etelä-Amerikkaa, josta osa kuuluu Chilelle, osa Argentiinalle, välissä ovat Andit. Koko paikka on ihan mieletön, ja vietin siellä varmaankin parhaan viikon mun koko elämässä. Nautin, näin ja koin.
Perjantai 11. tammikuuta 2019
Torstai-perjantai välisenä yönä nukuin ehkä neljä tuntia. Herätys oli joskus neljältä aamu yöllä. Mun host-perhe vei mut Santiagon lentokentälle, josta löysin muut vaihtarit. Oli hassua nähä niitä noin viiden kuukauden tauon jälkee. Mut oli ihana nähä ja jakaa ajatuksia, vaikka kaikki oli kylläkin ihan toosi väsyneitä, jotkun oli ollu siellä lentokentällä koko yön (heillä ei ollu muita lentoja heidän kaupungeistaan Santiagoo, täällä nää etäisyydet on aika isoja). Lennolla miun oli tarkotus nukkua, mut istuin yhen toisen vaihtarin vieree joka osaa puhuu suomee (hollantilainen vaihtari, mutta on asunut Suomessa ja syntyny Suomessa) ja me juteltii koko lennon ajan. Oli tosi hassua puhua suomea kasvokkain jonkuu kanssa, niin pitkän ajan jälkee. Viimein saavuttiin hyvin väsyneinä (ei se lento kestäny ku ehkä kolme neljä tuntii) Punto Arenasin lentokentälle. Siellä meitä odotti semmoset pikku paketti autot joissa me vietettiin tosi iso osa meidän kuudesta päivästä Patagoniassa.
Me tultii meidän hotellii ja saatii meidän huoneet ja melkee heti lähettii liikkeelle. Sinä päivänä kiereltii aika paljon vaan Punto Arenasta. Se koko päivä meni aika sumussa väsymyksen takii, ja oli hirmu paljon juteltavaa muiden vaihtareiden kanssa.
Lauantai 12. tammikuuta 2019
Aamulla oli aikasee herätys (en siis vieläkään päässyt eroon mun väsymyksestä) ja aamupala josta oli lähtö kohti lauttaa joka veis meidät tulimaahan. Lautassa istuttii (seistiin, koska ei ollu istumapaikkoja) joku kaks tuntii. Ulkona käytii muutamaa kertaa, mutta siellä oli KYLMÄ. Ja tuuli ihan törkeesti. Mut vaikka se kaks tuntii tuntu hirmu pitkältä niin päästii kuitenkii päämäärään ja takaisin pikku pakuihin. Joissa istuttii taas toosi kauan, että päästäis meidän seuraavaan etappiin. Joka oli PINGVIINIT, ne oli siis niit ihan kunnon keisaripingviinejä. Ja se oli jotenki ihan mielettömän hienoa. Siellä ne oli, ei ne oikee tehny mitää ihmeellistä. Mut oli silti ihan liian ihmeellisiä. Siellä me oltii aikamme (sielläkin oli kylmä, mutta mä jakelin mun lämpimiä vaatteita mun muutamalle parhaalle kaverille joten me pärjättii siellä paljon pitempää ku muut vaihtarit). Siitä tuulesta siellä kertoo tosi hyvin se, että kun sä hyppäsit ihan normaalisti ylöspäin se tuuli vei sua mukanaa pienen matkan. Siinä lensi oikeesti hetken, se oli aika jännää.
Sit me palattii jällee pakuihin ja oli tarkotus palata eri reittiä mantereelle, mutta lautan kapteeni ilmotti että ei ois mahollista ylittää sitä salmee joka erottaa tulimaan muusta mantereesta. Ja mitä luultavammin jouduttais nukkuu siellä tulimaassa. Ainut ongelma oli et kukaan ei ollu valmistautunu tähän, kellää ei ollu mitää (hammasharjoja yms.). Me palattii siihen paikkaa jossa aiemmin päivällä oltii syöty päivällistä (Porvenir oli sen kaupungin nimi). Sit alko meidän suurinpiirtein 12 tunnin pakettiautossa istumis matka. Se lautta pystykii ylittää sen salmen, joten päädyttii järkyttävän jonon hännille, odottamaan että päästään lauttaan. Siellä oli varmaan 200 autoo ja rekkaa ennen meitä. Me käytänössä vaan istuttii siellä pakussa ja ootettii. Sain nukuttii ehkä tunnin. Mut ku yöllä käytii vähän ulkona se taivas oli täynnä tähtiä, ja varmaa kaunein näky ikinä. Siellä ei vaan kyenny olemaan hirmu kauaa, koska se kylmyys oli suurta ja vaatteita ei ollu tarpeeksi. Lautta matka kesti ehkä puol tuntii ja päästii matkamaa kohti hotellia, jonne päästii ehkä joskus 8 aamulla. Ikimuistoinen kokemus.
Sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Ku päästii takas hotelille saatii kolmisen tuntia aikaa syödä aamupalaa, käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja yrittää vähän nukkua. Mut tälle päivälle meillä oli farmi päivä. Me ajeltii sinne jälleen ihan hyvän aikaa. Siellä farmilla syötii ulkona ja naurettii paljon kavereiden kanssa. Ja sit me mentii kattomaa lampaita. Kuinka se koira ajo niitä lampaita siellä karsinassa. Se oli ihanaa! Ne lampaat vaa juoksenteli siellä ja sillä koiralla oli kunnon homma saada pidettyy ne yhessä laumassa. Sit vielä meille näytettii miten siltä lampaalta ajetaa sen villa pois. Tän jälkee käytii kiikaroimassa kondoreita. Ne oli erittäin isoja. Tänä päivänä myös vaihettii hotellii ja kaupunkia Puerto Natalesii. Miulla oli koko ajan niin ihana olla muitten vaihtareiden kanssa. Miulla on semmonen ydin kaveri porukka johon kuuluu yks kanadalainen tyttö, saksalainen tyttö ja amerikkalainen tyttö. Jotenkii tää on kaikin puolin niin ihanaa ku tutustuu niin monii ihmisii eri maista, se on kiinnostavaa ja mä oon siitä vaan tosi onnellinen. Tänä päivänä päästii vähän aikasempaa nukkumaa.
Maanantai 14. tammikuuta 2019
Tänä päivänä mä ja mun huoneessa olevat kaverit nukuttii pommii. Se oli erittäin noloa, mut meijän herätyskello ei vaa soinu vaikka me laitettii varmaa kolme mut niistä ykskää ei soinu. Onneks ei tapahtunu mitää vahinkoa. Ainakii saatii nukuttuu tarpeeks. Sille päivälle oli suunniteltu et mentäis kattoo Torre del Painea joka on semmoi got to see jos menee Patagoniaa. Ja tarkotuksena oli kävellä jotai 20km, mutta asiat muuttu ja ei päästy sinne (Torre del Painen luokse). Nähtii se vaa kaukaa, ja käveltii ehkä 3-4km. Se oli vähän pettymys. Ja me ei kuulemma menty sinne koska siellä tuuli ja se kävely matka on melko vaarallinen, ja siellä pitää olla kunnolla hereillä ja kaikki oli väsyneitä. Kaipa tuon nyt pitäis olla ihan ymmärrettävää, se vaan oli sen matkan ns. kohokohta, mut ei voi mitää. Nähtii muita hienoja paikkoja, jä kyllähän me se Torre del Paine nähtii kauko etäisyydeltä.
Tiistai 15. tammikuuta 2019
Me mentii saarelle, tälläkertaa mentii sinne erittäin hienolla veneellä. Siellä sato ekaa kertaa koko reissun aikana. Ja mä olin varautunu koko aikasee sateesee, koska siitä mulle kerrottii. Ostin uuden repunkii ihan vaan sen sisältävän sade hupun takii. No siellä se sit pääs ekaa kertaa käyttöö. Siellä oli niiin kaunista. Me siis mentii kattomaa Patagonian jäätikköö. Se oli kaunista, mut tosi surullista, siellä näytettii kuinka paljon se jäätikkö oli sulanu viidessäkymmenessä vuodessa, ja kuinka se kaikki ois poissa viidenkymmen vuoden jälkee. Veneellä palattii takas rantaa, matkalla käytii kattoo toista jäätikköö (joka oli paljon pienempi) ja jonkuu näkösta vesiputousta.
Keskiviikko 16. tammikuuta 2019
eli se päivä jolloin palattiin takas kotiin..
Me palattii takas Punta Arenasii, se bussi matka oli haikee. Punta Arenaksessa meille annettii aikaa et voidaan käydä ostamassa tuliaisii ja tehdä sillä tietyllä alueella mitä halutaa. Siellä oli luistinrata, ja mä rakastan luisteluu joten olin ihan tosi innoissani. En oo siis mitenkää erutyisen hyvä luistelia, mut en todellakaa huonokaa. Mut mä onnistuin silti kaatumaa ja saamaa mun polvilumpion paikoiltaa. Kivulian kokemus ikinä, ja sain kaiken lisäks oottaa noin puoltoista tuntii että ne sai sen paikallee. Eka mulle sanottii, että pitää oottaa ambunlanssii, ne laittaa sen paikallee (ja näinhän se ymmärtääkseni hoidetaan Suomessa). Sitä ambulanssii ootettii 20-30 minuuttia, ne ambulanssi ihmiset sano mulle sitte, että lääkäri laittaa sen paikallee. Lääkäriäkin sain odottaa hyvän tovin. Kun hän tuli paikalle hän katto sitä polvee ja sano jotain että näyttää pahalta. Mä kysyin siltä, että voitaisko sen nyt jo laittaa paikallee, mä niinku hirmu mielelläni ois halunnu pitää sitä siinä paikassa missä se siinä kohtaa oli. Lääkäri sano et hän ei voi tehdä mitää (ei antaa ees mitää kipuhin) ja lähti menee. Sit vihdoin taas odotettuani aikani tuli joku miekkonen joka anto mulle kaks vaihtoehtoo, joko ottaa kipulääkkeet ja oottaa et ne vaikuttaa ja laittaa se paikalee tai että se vaan suoraan laitetaa paikallee (jokainen joka on kokenu polvilumpion sijoiltaa menon tietää, että se on kivuliasta). Se oli, mutta siitä selvittii, ja sit sain kipulääkkeitä ja semmosen saappaan mun jalkaa. Ja tää kaikki tapahtu siis ehkä kolme neljä tuntii ennen lentokoneen lähtöö. Ehitti kuitenki koneesee ja pääsin hyvin kotii.
Seuraavana aamuna heräsin siihen, että mun silmät oli ihan turvoksissa, ja päädyin uudestaa sairaalaa ja mulle laitettii antihistamiinia, turvotus lähti laskemaa heti (olin siis vissii saanu alergisen reaktion jostain lääkkeestä). Kaiken lisäks mulla oli 39,5 astetta kuumetta. Mutta tämmöstä tapahtuu, olipahan ainaki kokemus. Nyt tästä kaikesta on jo jonkun verran aikaa ja mun polvi on ihan kunnossa.
Mut kaiken kaikkiaa Patagonian reissu oli ihana, sinne jäi niin monta hienoa muistoa, ja toivon että voisin joku päivä palata sinne. Ehkä ennen ku se jäätikkö on kokonaa sulanu, enköhän.
Me tultii meidän hotellii ja saatii meidän huoneet ja melkee heti lähettii liikkeelle. Sinä päivänä kiereltii aika paljon vaan Punto Arenasta. Se koko päivä meni aika sumussa väsymyksen takii, ja oli hirmu paljon juteltavaa muiden vaihtareiden kanssa.
Lauantai 12. tammikuuta 2019
Aamulla oli aikasee herätys (en siis vieläkään päässyt eroon mun väsymyksestä) ja aamupala josta oli lähtö kohti lauttaa joka veis meidät tulimaahan. Lautassa istuttii (seistiin, koska ei ollu istumapaikkoja) joku kaks tuntii. Ulkona käytii muutamaa kertaa, mutta siellä oli KYLMÄ. Ja tuuli ihan törkeesti. Mut vaikka se kaks tuntii tuntu hirmu pitkältä niin päästii kuitenkii päämäärään ja takaisin pikku pakuihin. Joissa istuttii taas toosi kauan, että päästäis meidän seuraavaan etappiin. Joka oli PINGVIINIT, ne oli siis niit ihan kunnon keisaripingviinejä. Ja se oli jotenki ihan mielettömän hienoa. Siellä ne oli, ei ne oikee tehny mitää ihmeellistä. Mut oli silti ihan liian ihmeellisiä. Siellä me oltii aikamme (sielläkin oli kylmä, mutta mä jakelin mun lämpimiä vaatteita mun muutamalle parhaalle kaverille joten me pärjättii siellä paljon pitempää ku muut vaihtarit). Siitä tuulesta siellä kertoo tosi hyvin se, että kun sä hyppäsit ihan normaalisti ylöspäin se tuuli vei sua mukanaa pienen matkan. Siinä lensi oikeesti hetken, se oli aika jännää.
Sit me palattii jällee pakuihin ja oli tarkotus palata eri reittiä mantereelle, mutta lautan kapteeni ilmotti että ei ois mahollista ylittää sitä salmee joka erottaa tulimaan muusta mantereesta. Ja mitä luultavammin jouduttais nukkuu siellä tulimaassa. Ainut ongelma oli et kukaan ei ollu valmistautunu tähän, kellää ei ollu mitää (hammasharjoja yms.). Me palattii siihen paikkaa jossa aiemmin päivällä oltii syöty päivällistä (Porvenir oli sen kaupungin nimi). Sit alko meidän suurinpiirtein 12 tunnin pakettiautossa istumis matka. Se lautta pystykii ylittää sen salmen, joten päädyttii järkyttävän jonon hännille, odottamaan että päästään lauttaan. Siellä oli varmaan 200 autoo ja rekkaa ennen meitä. Me käytänössä vaan istuttii siellä pakussa ja ootettii. Sain nukuttii ehkä tunnin. Mut ku yöllä käytii vähän ulkona se taivas oli täynnä tähtiä, ja varmaa kaunein näky ikinä. Siellä ei vaan kyenny olemaan hirmu kauaa, koska se kylmyys oli suurta ja vaatteita ei ollu tarpeeksi. Lautta matka kesti ehkä puol tuntii ja päästii matkamaa kohti hotellia, jonne päästii ehkä joskus 8 aamulla. Ikimuistoinen kokemus.
Kukaa ei ollu varautunu hanskoilla, mutta kyllä hätä keinot keksii.
Meijän ydin porukka, saksalainen, amerikkalainen, kanadalainen ja suomalainen.
Sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Ku päästii takas hotelille saatii kolmisen tuntia aikaa syödä aamupalaa, käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja yrittää vähän nukkua. Mut tälle päivälle meillä oli farmi päivä. Me ajeltii sinne jälleen ihan hyvän aikaa. Siellä farmilla syötii ulkona ja naurettii paljon kavereiden kanssa. Ja sit me mentii kattomaa lampaita. Kuinka se koira ajo niitä lampaita siellä karsinassa. Se oli ihanaa! Ne lampaat vaa juoksenteli siellä ja sillä koiralla oli kunnon homma saada pidettyy ne yhessä laumassa. Sit vielä meille näytettii miten siltä lampaalta ajetaa sen villa pois. Tän jälkee käytii kiikaroimassa kondoreita. Ne oli erittäin isoja. Tänä päivänä myös vaihettii hotellii ja kaupunkia Puerto Natalesii. Miulla oli koko ajan niin ihana olla muitten vaihtareiden kanssa. Miulla on semmonen ydin kaveri porukka johon kuuluu yks kanadalainen tyttö, saksalainen tyttö ja amerikkalainen tyttö. Jotenkii tää on kaikin puolin niin ihanaa ku tutustuu niin monii ihmisii eri maista, se on kiinnostavaa ja mä oon siitä vaan tosi onnellinen. Tänä päivänä päästii vähän aikasempaa nukkumaa.
Maanantai 14. tammikuuta 2019
Tänä päivänä mä ja mun huoneessa olevat kaverit nukuttii pommii. Se oli erittäin noloa, mut meijän herätyskello ei vaa soinu vaikka me laitettii varmaa kolme mut niistä ykskää ei soinu. Onneks ei tapahtunu mitää vahinkoa. Ainakii saatii nukuttuu tarpeeks. Sille päivälle oli suunniteltu et mentäis kattoo Torre del Painea joka on semmoi got to see jos menee Patagoniaa. Ja tarkotuksena oli kävellä jotai 20km, mutta asiat muuttu ja ei päästy sinne (Torre del Painen luokse). Nähtii se vaa kaukaa, ja käveltii ehkä 3-4km. Se oli vähän pettymys. Ja me ei kuulemma menty sinne koska siellä tuuli ja se kävely matka on melko vaarallinen, ja siellä pitää olla kunnolla hereillä ja kaikki oli väsyneitä. Kaipa tuon nyt pitäis olla ihan ymmärrettävää, se vaan oli sen matkan ns. kohokohta, mut ei voi mitää. Nähtii muita hienoja paikkoja, jä kyllähän me se Torre del Paine nähtii kauko etäisyydeltä.
Tiistai 15. tammikuuta 2019
Me mentii saarelle, tälläkertaa mentii sinne erittäin hienolla veneellä. Siellä sato ekaa kertaa koko reissun aikana. Ja mä olin varautunu koko aikasee sateesee, koska siitä mulle kerrottii. Ostin uuden repunkii ihan vaan sen sisältävän sade hupun takii. No siellä se sit pääs ekaa kertaa käyttöö. Siellä oli niiin kaunista. Me siis mentii kattomaa Patagonian jäätikköö. Se oli kaunista, mut tosi surullista, siellä näytettii kuinka paljon se jäätikkö oli sulanu viidessäkymmenessä vuodessa, ja kuinka se kaikki ois poissa viidenkymmen vuoden jälkee. Veneellä palattii takas rantaa, matkalla käytii kattoo toista jäätikköö (joka oli paljon pienempi) ja jonkuu näkösta vesiputousta.
Keskiviikko 16. tammikuuta 2019
eli se päivä jolloin palattiin takas kotiin..
Me palattii takas Punta Arenasii, se bussi matka oli haikee. Punta Arenaksessa meille annettii aikaa et voidaan käydä ostamassa tuliaisii ja tehdä sillä tietyllä alueella mitä halutaa. Siellä oli luistinrata, ja mä rakastan luisteluu joten olin ihan tosi innoissani. En oo siis mitenkää erutyisen hyvä luistelia, mut en todellakaa huonokaa. Mut mä onnistuin silti kaatumaa ja saamaa mun polvilumpion paikoiltaa. Kivulian kokemus ikinä, ja sain kaiken lisäks oottaa noin puoltoista tuntii että ne sai sen paikallee. Eka mulle sanottii, että pitää oottaa ambunlanssii, ne laittaa sen paikallee (ja näinhän se ymmärtääkseni hoidetaan Suomessa). Sitä ambulanssii ootettii 20-30 minuuttia, ne ambulanssi ihmiset sano mulle sitte, että lääkäri laittaa sen paikallee. Lääkäriäkin sain odottaa hyvän tovin. Kun hän tuli paikalle hän katto sitä polvee ja sano jotain että näyttää pahalta. Mä kysyin siltä, että voitaisko sen nyt jo laittaa paikallee, mä niinku hirmu mielelläni ois halunnu pitää sitä siinä paikassa missä se siinä kohtaa oli. Lääkäri sano et hän ei voi tehdä mitää (ei antaa ees mitää kipuhin) ja lähti menee. Sit vihdoin taas odotettuani aikani tuli joku miekkonen joka anto mulle kaks vaihtoehtoo, joko ottaa kipulääkkeet ja oottaa et ne vaikuttaa ja laittaa se paikalee tai että se vaan suoraan laitetaa paikallee (jokainen joka on kokenu polvilumpion sijoiltaa menon tietää, että se on kivuliasta). Se oli, mutta siitä selvittii, ja sit sain kipulääkkeitä ja semmosen saappaan mun jalkaa. Ja tää kaikki tapahtu siis ehkä kolme neljä tuntii ennen lentokoneen lähtöö. Ehitti kuitenki koneesee ja pääsin hyvin kotii.
Seuraavana aamuna heräsin siihen, että mun silmät oli ihan turvoksissa, ja päädyin uudestaa sairaalaa ja mulle laitettii antihistamiinia, turvotus lähti laskemaa heti (olin siis vissii saanu alergisen reaktion jostain lääkkeestä). Kaiken lisäks mulla oli 39,5 astetta kuumetta. Mutta tämmöstä tapahtuu, olipahan ainaki kokemus. Nyt tästä kaikesta on jo jonkun verran aikaa ja mun polvi on ihan kunnossa.
Mut kaiken kaikkiaa Patagonian reissu oli ihana, sinne jäi niin monta hienoa muistoa, ja toivon että voisin joku päivä palata sinne. Ehkä ennen ku se jäätikkö on kokonaa sulanu, enköhän.
lolxd
VastaaPoistatämä
Poista